Tarinani

Nimeni on Taina Koskimäki

Vuonna 1990 valmistuin sairaankuljettajaksi, päädyin töihin Jorvin sairaalan päivystykseen Espooseen. Koin työssäni monia liikuttavia hetkiä ja kohtasin paljon ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Vähitellen aloin kiinnostua tunneilmaisusta ja myös omista patoutuneista tunteistani. Siitä alkoi vuosikymmeniä jatkunut matkani tunteiden maailmaan. Lapsuudenkodissani oli vain yksi henkilö, joka sai kiukutella, huutaa ja haukkua. Itse elin varjossa, näkymättömänä ja muilta piilossa.

Oli tehtävä paljon työtä, jotta pääsin omiin tunteisiini kiinni ja löytääkseni kuka oikein olenkaan. Vuonna 1993 osallistuin lyhyeen kehoterapiatyöpajaan Tampereella. Teimme siellä aamuisin Dynaamista meditaatiota, ja se mullisti elämäni täysin. Samana vuonna jouduin yllättäen työttömäksi keskellä lamaa. Se antoi minulle tilaisuuden tutustua sisälläni oleviin tunnelukkoihin ja jännityksiin. Huomasin janoavani samaa laatua, mitä olin kokenut Tampereen kehoterapiatyöpajassa: rehellistä ja aitoa tunteiden kohtaamista.

Lopulta vietin monet talvet kansainvälisessä meditaatiokeskuksessa Intian Punessa, jossa sijaitsevassa keskuksessa oli kattava ja asiantunteva terapiapohjainen lähestymistapa kehon lukkoihin. Tein Intiassa erilaisia terapiaryhmiä, joihin oli yhdistetty aktiivisia meditaatioita. Vaikeita tunnetaakkoja ei käyty läpi pelkästään mielen tasolla, vaan niitä purettiin erilaisten kehollisten harjoitusten avulla. Tunteiden käsittely erilaisten voimakkaiden hengitystekniikoiden ja niihin yhdistettyjen kehon liikkeiden, äänen ja meditaatioiden avulla toimi mielestäni hyvin. Hengityksen ja äänen avulla sain yhteyden omaan kehooni, lihaksiin ja niveliin, joihin olin padonnut kaikki tunteeni.

Opiskelin pitkän kehoterapiakoulutuksen Intiassa. Suomessa tein Rebalancing-hoitoja ja pääsin eri tavalla lähemmäksi ihmistä. Usein asiakkaani yllättyivät siitä, mitä he hoidon aikana kokivat. Heille saattoi tulla tarve itkeä tai jokin hyvin vanha muisto nousi esiin.

Asuessani eri puolilla maailmaa olen oppinut monenlaisia aktiivisia meditaatioita. Olen oppinut myös muita lähestymistapoja, joilla voi purkaa kehon jännitteitä tai mielen luomia vääristymiä.

Jos haluat tutustua minuun lisää, pääset lukemaan Sielunpeili-lehden tekemän jutun tästä.

Koulutus ja opinnot

Psykofyysinen hengitysterapia -perusteet koulutus

  • Draamakasvatuksen perusopinnot, Jyväskylän yliopisto 2022

  • NVC (Non Violent Communication) -menetelmä, Savanna Connexions

  • Rebalancing-kehoterapia

  • Peter Hess äänimaljahieronta ja sointukylvyt

  • Sahasi Breast Care -huolenpito

  • Chi Nei Tsang -vatsahieronta

  • Sairaankuljettaja, valmistunut 1990

”Hengityksen ja äänen avulla sain yhteyden kehooni, lihaksiin ja niveliin, joihin olin padonnut kaikki tunteeni”